Nadal- Djokovic RG2020

Ennen Ranskan avoimien finaalia pelaajilla oli erilaiset suunnitelmat tulevalle taistelulle. Massakenttien kuningas saattoi miettiä: “voima ja kierre puree, painan päälle kuin härkä, en anna yhtään virhettä ilmaiseksi ja jätän kaikki kentälle”. Maailman paras Djokeri taas lienee miettineen: “helpolla ja yllättävällä pelillä karkaan omista syötöistä kuin koira veräjästä - sitten vain jatkuva kiire raskassarjalaiselle, niin että paine käy hallitsemattomaksi ja syöttökellostakin loppuu aika”.

Voittajan ratkaisee tenniksen pyhä kolmikanta: Rentous - Varmuus - Kovuus. Rentoudella tarkoitan lyömistä onnistuneesti yllättäviin ja pieniin maaleihin, jotka näin omilla ehdoilla tuottavat paljon voittopisteitä. Varmuudella tarkoitan vähillä virheillä pelaamista, oli pelitapa sitten millainen tahansa. Kovuus tarkoittaa energian tuottamista palloon, mutta myös pallon aikaisin ottamista, tahdin määrämistä suhteessa vastustajaan. Selvässä ottelussa, kuten finalisteilla alkukierroksilla, usein kaikki kolme tekijää kääntyvät voittajan eduksi. Tasaisessa ottelussa molemmat pelaajat halitsevat usein yhtä tekijää ja kolmannesta kamppaillaan.

Finaalissa Nadalin ja Djokovicin identiteettien suhde tuotti pelin kuvan, jossa Nadal pyrki määräämään tahtia kovalla myllyttämisellä kun taas Djokovic pyrki rennommalla ja tarkemmalla lyömisellä Nadalin jatkuvaan kiireeseen. Kolmannen tekijän, eli varmuuden valloittaminen oli suurin taistelun aihe: tällä kertaa Nadalin peli pysyi kasassa ja Novakin sihti alkoi mennä vinoon jo ensimmäisessä pelissä.Turnauksen aikana on ilmetelty, miksi maailman paras ja varmin peruslyöjä käytti niin paljon pysäytyslöyntejä, jopa neljästi ensimmäisen geimin aikana Nadalia vastaan. Taustalla on mielestäni aiemmin mainittu strategia - tekemällä pisteistä lyhyitä ja soveltavia Nadalin myllyrytmi ei pääse kehittymään, sen sijaan Djokovicin ideoima pelinkuva toteutuu. Idea on looginen, mutta oireita epäonnistumisesta oli nähtävillä jo kahdella edellisellä kierroksella. Djokovic oli vaikeuksissa Nadalia kevyt lyöntisemmän Carreno-Bustan, sekä Rafaa virhe herkemmän Tsisipasin kanssa, massakentälle tyypillisissä, pitkissä takakentän prosenttiralleissa.

4-0 tilanteessa jo Djokovicinkin oli nöyrryttävä Nadalin tarinaan, nopeassa pelaamisessa virheitä tuli vain liikaa. Maailman paras pelaaja on kuitenkin tehnyt ihmeitä ennenkin. Se edellytti kykyä pysyä Nadalin myllyssä erän ratkaisuhetkille, voittaa muutama iso piste ja tulostaulun painetta hyödyntämällä ohjata peliä taas nopeammaksi. Niin myös lopulta tapahtui: kolmannessa erässä Djokovic nousi breikin takaa 5-4 johtoon luomaan painetta Nadalille, Rafan jatkuneesta myllytyksestä huolimatta. Siinä hetkessä pelin aiempi dominointi teki kuitenkin tehtävänsä: Novakin nopean pelin rytmiä oli niin vähän toteutettu, että virheet tulivat jälleen ratkaiseviin paikkkoihin ja etsikkoaika jäi käyttämättä. Tämän jälkeen Djokovicin kaikki keinot oli käytetty ja Nadal puolusti itselleen ratkaisevan breikin. Viimeisessä syöttöpelissä rento ja tarkka pelaaminenkin oli kääntynyt Nadalille, ässän kruunatessa mestaruuden.

Mitä pysäytyslyönnit sitten kertovat Djokovicista? Ehkä sen, että vihdoin myös hän alkaa Rogerin ja Rafan tavoin näyttää ikääntymisen merkkejä suhteessa nuorempiin ja lähellä fyysistä huippukuntoa oleviin haastajiinsa, Thiemiin, Medvedeviin ja Tsisipasiin - ainakin hänelle epäedullisissa raskaissa olosuhteissa. Ehkä koronan aiheuttama kisatauko toi hieman etua Nadalille, joka oli ladannut parhaan teränsä tutusti Ranskaan, Djokovicin turnausjärjestelyjen ja terveysongelmien sijasta. Fyysisen edun menettäminen ei kuitenkaan tarkoita ettei voisi menestyä. Itseasiassa pysäytyslyönnit oli jälleen esimerkki siitä, miten Djokovickin jatkuvasti miettii uusia ja sopivia tapoja voittaa, suhteessa vallitseviin peliolosuhteisiin. Silti yksipuolisen dominoinnin aika tulee vääjäämättä käymään vähiin, aikaa ei voi voittaa. Nautitaan vielä kun voidaan ja ihmetellään vieläkö ensi vuonna Ausseissa Djokovic voittaa Medvedevin - tai Ranskassa Nadal Thiemin? Hyvän sijoituksen, voittamisen kokemuksen ja isomman etulyöntiaseman turvin suhteessa seuraaviin haastajiin, mallia Raonic, se on edelleen jopa todennäköistä.

Hienoin asia finaalissa oli nähdä miten Nadal teki sen jälleen; unohti menneet, luotti itseensä ja tekemiseensä. Uskomatonta miten voi pelata noin hyvin vastustajaa vastaan, joka on ollut selvästi niskan päällä viimeiset vuodet. Nadalilla ei ole mörköjä tenniskentällä, ainakaan Ranskan avoimissa.